Laivaradiohuolto koirien häkkikummiksi

Laivaradiohuolto on osoittanut tukensa kestävän kehityksen eläinsuojelutyölle ryhtymällä kodittomien koirien häkkikummiksi Carpe-koiratarhalla Romaniassa.

Laivaradiohuolto Oy:ssä sukupolvenvaihdos

Laivaradiohuolto Oy:ssä on tapahtunut sukupolvenvaihdos vuoden 2017 aikana. Yrittäjyys on vaihtunut perheen sisäisesti Antille, Reijon jäädessä ansaitulle eläkkeelle. Olen ollut mukana Laivaradiohuollon toiminnassa jo vuodesta 2010 lähtien, joten olemme jo mahdollisesti tavanneet. Yrityksellämme on pitkäaikaiset asiakassuhteet vuonna 1975 alkaneesta toiminnasta lähtien ja toivon, että yhteistyömme jatkuu sekä kehittyy entisestään.

Olemme palvelleet Teitä kaikkien näiden vuosien aikana tarjoamalla alan parhaita mittauslaitepalveluita ja ratkaisuja. Tulemme keskittymään myös jatkossa erityisesti laadukkaaseen palveluun ja laadukkaisiin tuotteisiin. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä olemme mm. laajentaneet tuotevalikoimaamme ja päivittäneet kotisivumme ”www.laivaradio.fi”.

Meiltä on nyt saatavilla ammattirakentajille tarkoitetut, jopa 5 vuoden takuulla varustetut Spectra Precisionin lasermittauslaitteet. Kattavasta varastovalikoimastamme löydät lisäksi kaikki tarvittavat mittaustarvikkeet, kuten mittalatat ja kolmijalat. Lasermittauslaitteiden kalibrointi ja huolto ovat olennainen osa Laivaradiohuolto Oy:n toimintaa. Tällä pyrimme varmistamaan, että toimittamamme mittalaitteet pysyvät työkuntoisina ja tuottavat työmaalla virheettömiä mittaustuloksia. Laitteiden rikkoutumisesta johtuvat tuotantokatkokset minimoidaan huollon aikaisen vuokrakaluston avulla. Tarvittaessa varastostamme löytyvät myös vuokrattavat lasermittauslaitteet.

Tervetuloa tutustumaan, tai vaikka kahville!
Ystävällisin terveisin

Antti Rantaniemi
Puh. 0400 382 631

Kesätarjous – Tehokas Tasolaser LL300N ja Kompakti Putkilaser DG613 Yhteensä Vain 3500 €

Tehokas tasolaser LL300N
Hinta 1250 € (alv 0%)

  • Kallistukset yhteen tai kahteen suuntaan kauko-ohjaimella
  • Takuu 5 v. Pudotuksen kestävä runkorakenne
  • Paketissa: vastaanotin, kauko-ohjain, jalusta, 5 m latta

Kompakti putkilaser DG613
Hinta 300 € (alv 0%)

  • Erittäin kirkas tehosäde
  • Numeronäyttö kauko-ohjaimessa
  • Takuu 5 v.

Kesätarjous: Molemmat yhteensä 3500 €

Alv 0%. Tarjous voimassa heinäkuun 2017 loppuun.

Ota yhteyttä soittamalla 0400 382631 tai yhteydenottolomakkeella!